sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Lavalta: IIRIS (Zero Gravity Company)

Kuva: Heikki Järvinen

Inhimillisyyttä pölyn ja kuoleman maassa

Zero Gravity Companyn uusin teos IIRIS tuo lavalle 17 sirkustaiteilijaa, jotka yhdessä improvisoiden luovat viisi kohtausta pohjaten T.S. Eliotin runosta The Hollow Men. Kohtausten välineet on toki päätetty etukäteen, on vertikaaliköyttä, trapetsia ja rengasta, ja välimerkkejä on matkan varrella, mutta liikemateriaali on uutta niin esiintyjille kuin katsojille.

Tunnelma vaihtelee kohtaus kohtaukselta, mutta intensiteetti pysyy jatkuvasti. Minne tahansa lavalla katsookin näkee jotain kiinnostavaa, kehonhallintaa ja visuaalisesti miellyttävää liikettä. Oikeastaan esiintyjät muodostavat erilaisissa kokoonpanoissaan jonkinlaisen organismin, joka liikkuu kuin yhtenä, osiinsa reagoiden. Värimaailma esityksessä on pölyinen, harmaata ja ruskeaa on paljon, ja silloin on myös helpompi keskittyä kehoihin kun silmä ei harhaile

Esitys ei tunnu improvisoidulta, vaikka se sitä on. Esiintyjät ovat keskittyneitä, hyvin läsnä hetkessä, ja tämä keskittyneisyys vie mukanaan. Ajatus ei pääse harhailemaan muualle. Tunnelma on pääosin jollain tavalla uhkaava, onhan myös esityksen taustalla vaikuttava Eliotin runo synkkä, mutta välillä olen myös liikuttunut. Silmät kostuvat huomaamatta.

Perjantaina Verkatehtaalla järjestettiin keskustelutilaisuus esityksen jälkeen, puhumassa olivat esityksen ohjaaja Reija Tapaninen, esiintyjät ja työryhmän tekniikasta vastaavat jäsenet. Moni puhui siitä, kuinka esityksen aikana omankin kehon valtaa rauha ja keskittyneisyys ja kuinka prosessin aikana on oppinut sietämään myös keskeneräisyyttä ja kokeilua. Sitä ajatusta kannan nyt mukanani, sitä että täällä voi kulkea, kokeilla, liikkua toisiin reagoiden. Joskus syntyy jotain hienoa, joskus vähemmän, mutta yksin kangistuu helposti totuttuun ja turvalliseen.

Omaksi suosikikseni jää esityksen neljäs kohtaus Toivo. Tässä osiossa ei ole välineitä, kehoja vain, jotka eri tavalla tasapainoillen pyrkivät yhdessä kohti jotain. Laumana, laumasta turvaa hakien. Jään katsomaan, kuinka monella eri tavalla ihminen voi tasapainoilla käsillään tai päällään, yhdessä muiden kanssa. Välillä hapuillen, välillä notkeasti nousten ja sieltä laskeutuen.

Poistuessa olo on vaikuttunut ja rauhallinen. Kotimatkalla en oikein jaksa keskittyä kirjaan, ajattelen vain kehoja ja fyysisyyttä. Oli upeaa nähdä niin paljon hyvin hallittua liikettä, joka ei pyri saamaan katsojaa haukkomaan henkeä, vaan laittaa keskittymään, kohdistamaan katseen jalkaan, käteen, kosketukseen.

Kiitokset työryhmälle kutsuvieraslipusta ja Sirkusinfolle yhteiskuljetuksen järjestämisestä Hämeenlinnaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...