Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on minulle tärkeä sekä kirjana että BBC:n loistavana minisarjana Kun kuulin (kiitos Maria) dekkaristi P.D. Jamesin kirjoittaneen kirjalle jatko-osan (vaikka fanfiction lienee oikeellisempi termi tässä tapauksessa) ajattelin ottaa riskin. Jamesia oli kehuttu minulle kirjailijana ja eihän toki kirja jossa esiintyy Mr Darcy voi olla huono, eihän? Niinpä siis jonotin lähes puoli vuotta ja lopulta kirjasto kuljetti minulle Death Comes to Pemberleyn (Faber and Faber, 2011).
Teos sijoittuu ajallisesti kuusi vuotta Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumien jälkeen. Elizabeth ja Darcy asuvat onnellisesti rakkaassa Pemberleyssään, jossa järjestetään kovalla tohinalla syksyn tanssiaisia. Iloiset valmistelut kuitenkin keskeytyvät, kun paikalle säntää rämisevällä vaunulla Lydia, joka epäilee murhan tapahtuneen Pemberleyn mailla. Pahat aavistukset pitävät paikkansa, sillä metsästä löytyy ruumis ja pääepäillyn ikävään rooliin päätyy eräs Ylpeyden ja ennakkoluulon lukeneiden vanha tuttu.
Ikävää tapausta aletaan selvittää kaiken taiteen sääntöjen mukaisesti. Paikalle kutsutaan paikalliset lainvartijat, Pemberleyn asukkaita kuulustellaan ja kirjeitä lähetellään suuntaan jos toiseen. Murhatutkimusten lisäksi pohditaan avioliittoja, ruoditaan ihmisluontoa, käyskennellään tiluksilla ja pidetään suurta taloa pystyssä.
It seemed to Darcy that the great entrance hall of Pemberley, with its elegant furniture, the beautiful staircase curving up to the gallery, and the family portraits, had suddenly become as alien as if he were entering it for the first time. The natural order which from boyhood had sustained him had been overturned and for a moment he felt as powerless as if he were no longer a master in his house, an absurdity which found relief in an irritation over details.
Ennakko-odotuksistani huolimatta Death Comes to Pemberley ei ole murhamysteerinä kovin kummoinen. Itse päättelin syyllisen melkoisen aikaisessa vaiheessa ja murha ei loppujen lopuksi ollut valitettavasti kovin kiinnostava. Sen sijaan Pemberleyn asukkien ja muiden Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tuttujen henkilöhahmojen suhteiden penkominen oli varsin viihdyttävää ja näissä kohdissa James on mielestäni onnistunut tavoittamaan varsin hyvin Austenin hengen.
Kirjan tärkeimpänä henkilöhahmona vaikutti olevan Pemberley tiluksineen. Kauniin rakennuksen upeudesta ja sitä koskevista velvollisuuksista jaksettiin jauhaa useammassakin kohdassa ja lukijana olisin uskonut vähemmälläkin, että kyllä, on se varmasti hieno ja upea paikka asua. Toisaalta Pemberley on myös miljöönä viehättävä ja sen saleissa viihtyy hyvin Jamesin opastamana.
Kokonaisuudessaan Death Comes to Pemberley on suhteellisen viihdyttävä opus, vaikka sortuukin ajoittaiseen pitkäveteisyyteen. Elizabeth olisi myös saanut olla enemmän esillä, nyt keskityttiin enemmän Darcyn mielenliikkeisiin ja erilaisiin syyllisyydentuntoihin. Aion kuitenkin lukea Jamesilta joskus jonkun rikosromaanin, sillä ajoittaisesta junnaavuudesta huolimatta kieli oli kuitenkin mukavaa luettavaa.
Salla kehuu kirjan suomennosta, Booksy analysoi kiinnostavasti kirjan kieltä ja tunnelmaa.
Haasteet: Ensimmäinen kirja Kiinteistöhaasteeseen eli Lato on pystyssä!
Faber and Faber, 2011. 310 s.
Kannen kuva: Neil Gower
Suomennettu: Syystanssiaiset (Otava, 2012)
Olen ihan samaa mieltä, ettei tämä ole dekkarina kovin kiinnostava tai jännittävä. Mutta muuten niin rentouttavaa luettavaa ja ainakin itse sain Austenin hahmot vielä kerran takaisin. Nautin Jamesin kirjan lukemisesta - kovasti!
VastaaPoistaKun itse sain painettua sen ajatuksen dekkarista taka-alalle, oli tämä todella mukava lukukokemus. Ihanaahan se oli käyskennellä Pemberleyssä Lizin ja Darcyn kanssa. Kiitos Katja!
PoistaJa minä taas pähkäilen otsa rypyssä, että kehtaanko äänestää tätä Globaliassa kun olen lukenut vain englanniksi... :-)
VastaaPoistaEikös Katja (jos oikein muistan) kehunut tämän suomennosta? Kyllä kehtaat, Booksy!
Poista